maanantai 13. lokakuuta 2014 | 5.46

Cold weather and beautiful leaves

Ilma on nyt viilentynyt todenteolla. Tavallaan mä nautin tästä, vaikka onhan mulla kesääkin ikävä. Jotenkin kuitenkin ehkä pidän enemmän näistä syksynajan vaatteista ja niistä väreistä mitä ruska tuo mukanaan. Viime viikonloppu on jälleen ollut kertakaikkiaan ihana lukuunottamatta mun sunnuntaina (tai ehkä jo lauantai-iltana) alkanutta sairastumista. Perjantaina koulun jälkeen menin Hullujen Päivien kautta kotiin, kävin suihkussa ja oottelin, että Otto tulee meille. Laittauduttiin ja lähdettiin ihanien Annin ja Janinan synttäreille, jossa vietettiin super kiva ilta vanhojen- ja vähän uudempien tuttavuuksien kanssa! Tultiin aika myöhään kotiin ja aamulla mulla olikin meidän seurankatselmus, jossa siis jokainen kilpajoukkue esittelee oman esityksensä muille seuralaisille ja heidän vanhemmilleen. Myöhemmin lauantai illalla meille tuli joitain sukulaisia juhlistamaan mun synttäreitä ja myös Otto saapui paikalle. Illalla mä ja Otto alettiin molemmat vaikuttaa aika kipeiltä ja Otto lähtikin kotiin ja mä lähes suoraan menin nukkumaan.. 
Nää kuvat on Crissen ottamia jälleen kerran, toi ruska näkyy näissä super ihanasti ja tykkään näistä kyllä, vaikka aika monesta blogista tällä hetkellä näitä ruskakuvia saa katsella.. 25.10 ollaan taas mun ihanien bloggaajatytsyjen kanssa lähdössä Helsinkiin Blogger's Inspiration Dayhyn, johon meille sähköpostissa pläjähti kutsut, siitä lisää myöhemmin ;)

// The weather is getting cold, but I kind of enjoy it. Of course I miss summer, but I love the autumn clothes and the fall colors. Last weekend was amazing (if we don't count that I got sick..) Friday after school I went to Hullut Päivät and then I went home. At home I went to the shower and soon Otto came over. We dressed up and then we left to the Janina's and Anni's birthday party. I met a lot of my old friends and got know some new people. We came home kind of late and in the morning I had a gymnastic show. Later on saturday night some of my relatives visited  to celebrate my birthday. Otto was there too and in the evening we both started to feel sick. So Otto left and I went to sleep.
These photos are taken by Crisse once again, I love those fall colors even though you can see pics like this almost on every blog… 25th of october me and my bloggerfriends are going to the Helsinki Blogger's Inspiration Day… But you'll hear more about that later.. ;) 



coat: H&M (new favorite)
jeans: Hollister
shoes: Adidas Originals
Clock: Guess






"I am thankful for nights that turned into mornings, friends that turned into family, and dreams that turned into reality."

xoxo eve



8 kommenttia:

  1. UPEE <3

    ootko menos vaan dayhin? et et sinne id gaalaan? Oon kans tulossa :')<3

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos!! <3
    Ja joo ku oon vasta 17, ni en pääse iltatilaisuuteen :( ja super kiva! Nähdään siis siellä :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus :') onks tollasella takilla ihan sopivan lämmin näin syksysin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo mulla ainaki on ollu tosi hyvä ton kanssa, enkä oo vielä hirveen paksuja vaatteita tonne alle laittanut.. Ajattelin pärjäillä tolla vielä vähän myöhempäänkin :P

      Poista
  4. Luin jostain kommenteista et sulle on ehkä tulossa blogikirppis! 8) millon sen ois tarkotus tulla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehkä näin vois käydä, ihan lähi päivinä sitä ei tuu näkymään mun kiireiden vuoksi, enkä oo vielä ihan täysin varma saanko sellasta kasaan. Mutta lupaan infoilla syysloman jälkeen lisää! :*

      Poista
  5. Ainiin totta! :s no mut päivällä sit <3

    VastaaPoista
  6. Olet niin kaunis ja ihana blogi sulla! Liityn ehdottomasti lukijaksi! :)

    VastaaPoista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä