perjantai 24. heinäkuuta 2015 | 7.38

Berlin, my new favorite

Huhhuh nyt on sitten kesän reissailut hoidettu ja aika keskittyä kavereihin täällä Suomessa sekä ylioppilaskirjoituksiin lukemiseen. Oltiin siis ihan vähän alle kuukausi reissussa, joten yhteen postaukseen ei millään pysty kaikkea sullomaan. Ostin vihdoin ja viimein uuden 50mm objektiivin mun kameraan ja hyviä kuvia saatiinkin mun kameralla sitten vasta reissun loppupuolella. Eli siis Kreikasta postausta tulee vasta myöhemmin kun oon muistanut pyytää ihanalta Crisseltä siihen liittyvät kuvat. 

Berliini, se on se kaupunki josta aion tässä postauksessa kertoa. Mä nimittäin rakastuin tohon paikkaan, vaikka yövyttiin siellä yksi vaivainen yö. Vaikka Saksassa on tullut paljon aiemminkin pyörittyä, en ennen oo kuitenkaan Berliiniin päässyt. Kreikassa mun vanhemmat kysyi, missä haluaisin takastulomatkalla yöpyä ja taisin vastata Berliini jo ennen kuin he olivat ehtineet kysymyksen loppuun. Berliini oli mun mielestä ennen kaikkea nuorten aikuisten kaupunki. Äidin mielestä se vaikutti epäsiistiltä, koska graffiteja oli kirjaimellisesti joka paikassa, mutta mä rakastin sitä. Nuoriso kokoontui illalla ison suihkulähteen ympärille istuskelemaan, kuuntelemaan musiikkia, tanssimaan ja laulamaan. Berliinistä löytyi myös tosi monia pieniä vaatekauppoja, joiden vaatteisiin mä ainakin rakastuin. Yövyttiin New Berlin nimisessä hotellissa ihan keskustan lähellä ja se onkin valittu jonkinlaiseksi desing-hotelliksi, rakastuin taas. Mä niin menen sinne takaisin.


Sunglasses: Ebay
T-shirt: H&M
Backpack: Vans
Clock: Guess
Jeans: Zara
Shoes: Big dreams

"Everyone has a story. Everyone has gone through something that changed them."

xoxo eve


4 kommenttia:

  1. Messiis ens berliininreissulla!! Jaan kaiken rakkauden tota kaupunkia kohtaan ja tykkään myös näistä kuvista ja susta. Ihanaihana postaus<3

    -ss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin oot messissä! Tykkään susta myös hirveesti, pus!

      Poista
  2. Oooo ei vitsi!!! Ite oon suunnitelllut syksylle matkaa berliiniin ja tää kyllä innosti entisä enemmän :DD Berliiini houkuttaa niin paljon, kaikkee hyvää oon vaan siitä kuullu! Aivan ihana postaus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kaupunki oli mun silmis kyl pelkkää täydellisyyttä! Ja kiitokset :)

      Poista

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä