perjantai 12. maaliskuuta 2021 | 1.20

Oppimistehtävä 4: Itsearviointi

 

Koin ennen kurssia tietäväni sosiaalisesta mediasta jo paljon, mutta tämä kurssi vahvisti vain ajatusmaailmaani siitä että olen oikealla alalla. Tämä ala on jatkuvasti kehittyvä, eikä siinä ole koskaan valmis. Opin jälleen paljon uutta erityisesti GDPR:stä, joka on yksi tärkeimpiä osa-alueita. Samoin Creative Commons lisenssin tekeminen oli minulle uutta, vaikka olen toki siitä paljon työni puolesta kuullutkin.

Asenteeni sosiaalista mediaa kohtaan on aina ollut avoin ja olen ajatellut, että ei tässä koskaan tule valmiiksi. Kyseinen asenne on vienyt minua paljon eteenpäin ja uskon sen myös jatkossa vievän. Koen kuitenkin tämän kurssin jälkeen olevani valmiimpi kokeilemaan myös uusia sosiaalisen median kanavia. Huomasin olleeni ehkä hieman jähmettynyt niille tietyille alustoille. 

Koen saavuttaneeni tälle opintojaksolle asettamani tavoitteet, sillä opin jälleen uutta. Se oli oma henkilökohtainen tavoitteeni tälle kurssille. Joukkuevoimistelusta kirjoittaminen nosti omat tunteet pintaan ja huomasin lajin todellisen tärkeyden minulle. Se on ollut osa elämääni lähes aina, joten se nostattaa kyllä tunteita, varsinkin kun puhutaan noin arasta aiheesta joukkuevoimistelussa.

Sosiaalisen median hyödyntämissuunnitelma tuli tarpeeseen ja kävimme sitä itseasiassa myös työpaikallani läpi. Tulemme tekemään paljon juttuja tapahtumaan sen pohjalta ja sitä suunnitelmaa tullaan toki vielä kehittämään. Toivottavasti pääsemme maailman tilanteesta huolimatta järjestämään Logomon Kesäterassin edes jossain muodossa.

Oma ajankäyttöni kurssilla olisi voinut olla vielä tehokkaampaa, mutta olen myös ihan tyytyväinen tähän rytmiin. Työn ohella koulun tekeminen on aina ollut minulle haastavaa, mutta olen onnellinen että lähdin tälle kurssille mukaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä