sunnuntai 6. syyskuuta 2015 | 10.04

Butik Turku 20 years!

Eilen oltiin Äidin kanssa iltaa viettämässä Butik Turun syntymäpäiväjuhlissa. Tapahtuma oli yksityistapahtuma ja paikalle kutsuttiin yhteistyökumppaneita, sekä kanta-asiakkaita. Laittauduttiin yhdessä Äidin kanssa täällä kotona musiikin tahdissa ja viiden aikoihin suunnattiin keskustaan. Käytiin drinksuilla ja kakulla Fontanassa ja siitä jatkoimme Butikin tiloihin. Aluksi saatiin ehkä maailman ihanimmat alkumaljat ja siitä jatkoimme sisäpihalle, missä oli sekä ruoka-, että juomatarjoilua. Bändi soitti taustalla ja ihmiset seurustelivat keskenään. Törmättiin myös ihaniin Juliaan sekä Beataan ja vietettiinkin suurin osa illasta heidän kanssaan. Paikalla oli myös malleja, jotka kiersivät ja esittelivät asujaan, sekä tanssipari ja paljon meikkaajia, kampaajia ja stylistejä. Ilta oli muuten täydellinen, mutta mun olo ei todellakaan ollut parhaimmasta päästä. Jo heti alussa taju oli lähellä lähteä ja olin niin jäässä, että hampaat kalisivat. Pikku vinkki teille, kannattaa syödä ruokaa. Ihana Otto tuli kuitenkin pelastamaan mut hädästä.


Iso kiitos Butik Turku!

"Black is always a good idea"

xoxo eve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä