torstai 17. elokuuta 2017 | 4.01

MILAN PART 2

Kuten monet varmasti jo tietävät, pääsin Hansakorttelin kautta toteuttamaan unelmaani Milanoon. Ajattelinkin nyt kertoa teille omia kokemuksiani ja lempparipaikkojani kyseisessä kaupungissa. 

1. Hotellin valitseminen vieraasta maasta ja/tai kaupungista on aina vaikeaa. Nyt täytyy kyllä myöntää, että Hansan ihana porukka oli osunut täysin napakymppiin valinnallaan. Nyx Milan Hotel oli nimittäin täydellinen. Se sijaitsi aivan yhden Milanon suurimman julkisenliikenteenaseman vieressä, josta pääsi super kätevästi kymmenessä minuutissa metrolla Milanon ydinkeskustaan. Hotelli oli ihanan erikoinen ja mielestäni yksi nähtävyyksistä jo itsessään. Nyxin ympäristössä oli myös ihania ravintoloita ja baareja, joista yhtä kävimmekin testaamassa.



2. Jos puhutaan kulttuurillisista ja historiallisista nähtävyyksistä Milanossa, on mukaan ehdottomasti pakko ottaa Duomo di Milano, josta puhuin teille jo ennen matkaani. Kuvat kyseisestä kirkosta ovat itsessään jo sykähdyttäviä, mutta täytyy myöntää että silti haukoin henkeäni nähdessäni kirkon. Se oli noin miljoona kertaa suurempi kuin olin ikinä kuvitellut. Olimme sunnuntaina kirkossa sisällä ja silloin oli juuri jumalanpalvelus käynnissä. Jäimme katselemaan palvelusta ja olen edelleen aika sanaton siitä. En ole ikinä oikein uskonut mihinkään suurempaan, mutta tässä jumalanpalveluksessa jähmetyin vain tuijottamaan pappeja ja muita kirkon henkilökuntaa. Ehdottomasti Milanon must go -paikka numero 1.



3. Olen pienestä pitäen rakastanut kaikkea luksusta (tai no kuka ei) ja sitä todella sain kokea Dolce&Gabbana Bar Martinissa. Vaikka vietin siellä vain vähän aikaa, rakastuin kyseiseen paikkaan heti. Baari on kallis, mutta todellista luksusta. Sijainti oli hieman piilossa, eikä se juurikaan näkynyt kadulle päin, mutta sisältä paljastui jotain ihan huikeaa. Suosittelen ehdottomasti kaikkia käymään ja kokeilemaan.



4. Shoppailuhulluille, kuten minulle, taivas löytyy Milanosta. Galleria Vittorio Emanuele II on täynnä luksusliikkeitä, upeita ihmisiä, kulttuuria ja historiaa sekä muotia. Voisin vaikka kokonaisen päivän vaan istua Vittorio Emanuelen kahvilassa ja tuijottaa ihmisiä. Nautin kyseisestä paikasta ehkä eniten koko Milanossa ja Vittoriossa tuli käytyä joka ikisenä päivänä, 




5. Ferrari Store Milan, jokaiselle joka on edes katsonut formulaa, tämä kauppa on elämys. Kolme kerrosta ja jokainen on näkemisen arvoinen. Ferrari Storen seinältä löytyy myös jättimäinen kuva suomalaisten ylpeydestä Kimi Räikkösestä. Ferrari Store löytyy ihan Galleria Vittorio Emanuele II vierestä eli myös ihan Milanon keskustasta! Siellä sisällä oli kuvaaminen kielletty, siksi kuva vain ulkoa. 


Olen niin älyttömän kiitollinen Hansakorttelille tästä mahdollisuudesta ja Fashion reporter -kisan voitosta, unelmat todella täyttyivät kyseisellä reissulla ja vahvistui myös se asia, että tämä tyttö muuttaa valmistumisen jälkeen mahdollisimman pian Milanoon. 

Now playing: IBE - Eurovisioit

Huomenna lähdetäänkin ihanan Siirin kanssa kohti toista kesän kohokohtaa eli Blockfestejä. Olen maailman onnellisin ja onnekkain, että saan jälleen lähteä juuri Siirin kanssa reissuun. Tarkoittaa siis sitä, että tylsyys on kaukana. Seuraa meidän reissua Snapchatissa @evepro ja @siiiriiis ! 

xoxo eve








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä