maanantai 27. marraskuuta 2017 | 13.27

THAT TIME OF THE YEAR

On ihmisiä, joille jouluaatto ja joulun aika ovat kuin mikä tahansa muukin päivä. Sitten on Eveliina Salminen, joka vielä kaksi vuotta sitten ahdistui joulusta enemmän kuin mistään, mutta joka tällä hetkellä on kunnon höperö joulun suhteen. Viime joulu oli monellakin tapaa poikkeuksellinen. Perinteistä poiketen en viettänyt sitä perheeni kanssa, vaan parhaimman ystäväni Siirin seurassa. Tuo kyseinen joulu oli unohtumaton monella eri tapaa ja olen siitä uskomattoman kiitollinen ihanalle Siirille.

Ennen jouluaattoa ja joulupäivää on kuitenkin vaikka mitä upeita tapahtumia ja poikkeuksia normaaliin arkeen verrattaessa. Pikkujouluja, joita minulla on tänä vuonna kolmet, itsenäisyyspäiväjuhlat, lahjojen osto/stressi ja kasa muita tärkeitä juttuja.
Pikkujoulujen ja itsenäisyyspäiväjuhlien kohdalle liittyy aina paniikki. Tai ainakin minun kohdallani. Miten kuuluu pukeutua? Onko tämä liikaa? Onko tämä liian vähän? Näytänkö nyt joulukoristeelta? Näkyykö #suomi100?

Kiertelin viime viikon ja viikonlopun aikana Hansakorttelissa ja täytyy myöntää, että pikkujoulujen ja itsenäisyyspäiväjuhlien asujen suunnittelu on oikeastaan aika ihanaa. Hansassa joulu näkyy jo joka paikassa, eikä tunnelmaan pääseminen vaadi itseltä juurikaan ponnisteluja.
Ihania pikkujouluihin sopivia vaatteita löysin Hansakorttelista erityisesti Stockmannilta, Cubukselta, H&M:ltä ja Zarasta, unohtamatta jouluajan suosikkiliikettäni Marimekkoa.
Olen huomannut itsessäni sen, että jos stressaan asioita liikaa, ne menevät aina ihan pyllylleen. Samaa ajattelin tänä vuonna ensimmäistä kertaa asujen kanssa. Annoin itselleni kunnolla aikaa pyöriä keskustassa ja eri liikkeissä, leikitellä eri asukokonaisuuksilla ja nauttia ihanista väreistä ja joulun ajasta.

Vuodesta toiseen glitter on pysynyt jouluasuissani hyvin vahvasti ja myöskin tänä vuonna se tulee näin olemaan. Pikkujouluja ajatellen minulla oli vaikeuksia päättää mekkojen ja hameiden sekä housujen välillä. Olen koko syksyn ja alkutalven pyörinyt pääosin housuissa ympäriämpäri, mutta mekot ja hameet ovat kyllä joulun juhlakauden must have. Päädyin siis siihen, että ensimmäisiin pikkujouluihin laitan housut, seuraaviin hameen ja viimeisiin mekon.
Tein itselleni listan asioista, joita mielestäni vuoden 2017 omat pikkujouluasuni vaativat:

1. Värit: musta, punainen, hopea tai valkoinen
(kyseessä on joka vuotuiset pikkujouluajan teemavärit ja täytyy myöntää, etten millään kyllästy näihin. Hansakorttelissa pyöriessäni ei ollut vaikeaa bongailla juuri näitä trendivärejä).
2. Unohda topit ja lyhythihaiset
(itseni tuntien tulen katumaan toppivalintoja tässä kylmässä ilmassa).
3. Glitter -kuosilla voit korvata joitain koruja
(olen aina ollut huono käyttämään koruja. Glitterkuosi on pelastus, sillä se ei vaadi rinnalleen juurikaan enempää säihkettä).
4. Meikit tekevät uskomattoman paljon
(tänä vuonna tulen panostamaan erityisesti meikkeihin, sillä olen super hullaantunut glitteriin myös meikissä. Myönnän, ehkä jopa vähän liikaa. Hei ja jos jotain voin suositella meikkeihin liittyen, niin lähtekää kokeilemaan Hansan Stockmannin MAC -osaston meikkipalveluja).
5. Sukkakorkokengät.
(okei toi nimitys kuulostaa ehkä junteimmalta ikinä, mutta tämä nainen on rakastunut. Mustat sukkakorkokengät on tän vuoden pikkujoulujen THE thing mulla.)

Tänä vuonna mun pikkujouluvaatteet on siis ostettu Hansakorttelista (btw Hansassa sijaitsee myös Kauniit&Ruskeat, josta käyn nappaamassa itselleni juhlarusketuksen tällä viikolla t. talvisin kalkkilaivan kapteeni)! Laitan teille asukokonaisuuksista kuvia pikkujoulujen jälkeen.   Olen enemmän kuin innoissani tulevista jutuista! Kuten alkutekstistä saattoi huomata, myös itsenäisyyspäivä tuo tänä vuonna tullessaan jotain vähän spessumpaa. Lähdetään nimittäin ihanan porukan kesken Helsinkiin juhlimaan Suomi 100 -juhlia! Siitäkin lisää myöhemmin. Stay tuned. 




Now playing: Relanium - Come Back

xoxo eve


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä