tiistai 16. helmikuuta 2021 | 4.00

Oppimistehtävä 2 - Joukkuevoimistelu

 

Minulle sydämen asia on jo pitkään ollut joukkuevoimistelu ja se, mitä se antaa kasvavalle nuorelle. Itse olen pyörinyt tämän lajin parissa 17 vuotta, eikä loppua näy. Lajina joukkuevoimistelu on maailman kaunein, mutta myös hyvin raadollinen. Tavoitteellinen joukkuevoimistelu vetää voimistelijan koko päiväisesti sisäänsä ja ulos pääsyä ei näy ennen lajin lopettamista. Tavoitteellinen voimistelu alkaa voimistelijan ollessa vielä hyvinkin nuori. Taidot tunnistetaan aikaisin, niistä napataan kiinni ja tavoitteet asetetaan heti. "Heikommat" voimistelijat tiputetaan suoraan huonompiin sarjoihin ja heitä pidetään nimenomaan "harrastelijoina". Nousu sarjoissa ylöspäin vaatii suurta työntekoa ja paljon työtunteja.

Välillä lajin raadollisuus yllättää ne, jotka eivät lajista juuri mitään tiedä. Vuonna 2018 paljastui ehkä Suomen mittakaavassa laajin ongelma joukkuevoimistelun suhteen. Marika Lehdon Iltasanomien Urheilulehteen kirjoittama artikkeli otsikolla "Hymyn taakse kätkeytyy tuskaa ja pelkoa" (Linkki uutiseen) levisi laajalle. Siitä puhuttiin niin joukkuevoimistelupiireissä, kuin sen ulkopuolellakin. Kyseessä oli asia, jonka monet joukkuevoimistelijat tiesivät, mutta olivat silti asiasta hiljaa. Vaikka uutisessa julkisuuteen tuotiin selkeästi raadollisin joukkue ja sen perinteet, se ei tarkoittanut etteikö vastaavaan olisi törmätty muuallakin. 

Anoreksia, bulimia, masennus ja ahdistus ovat kaikki omassa hiljaisuudessaan pyöriviä tabuja joukkuevoimistelumaailmassa. Niitä on joka kaupungissa, mutta niistä on aina vaiettu. Vasta vuonna 2018 kun anoreksiaan oli kuollut voimistelija, asioita alettiin tutkia. En ole itse koskaan ollut mestaruustason voimistelija, mutta olen nähnyt läheltä kun voimistelijoiden painoa ja kehonrakennetta arvostellaan ja tuomitaan. Valmentajana toiminen on tuonut minulle mahdollisuuden yrittää kääntää näitä voimistelun pitkiä perinteitä. Arvostelulajina voimistelu on näiltä osin haastava, sillä samankaltaisuus, yhdennäköisyys ja vastaavat liikeradat joukkueen voimistelijoiden keskuudessa on arvioitavia kohteita.

Se, miten voimistelijoita ohjeistetaan terveellisiin elämäntapoihin ja urheilijana elämiseen on kuitenkin pitkään ollut mielestäni vinksallaan. Toki on olemassa monia satoja tervejärkisiä valmentajia, jotka ymmärtävät että valmennettava on ihminen ja useimmiten vielä lapsi. Valitettavasti kuitenkin soppaan mukaan mahtuu myös niitä, joille nämä kaksi termiä ovat vielä kovin tuntemattomia. Urheilulehden Marika Lehdon artikkeli paljastaa Tampereen tilanteen pahaksi. Vielä tähän päiväänkään mennessä en tiedä onko selkeää muutosta saatu, vai jäikö asia vain pimentoon. Tiedän valmentajan hyllytyksestä, mutta onko muita korjausliikkeitä todella tehty? Lehto kirjoittaa tekstissään näin: "Titta Heikkilä myöntää, että häntä on pelätty. Suomen Voimisteluliitto palkitsi Heikkilän vuoden valmentajana samaan aikaan, kun seurassa pohdittiin, voiko hän yhä valmentaa lapsia", tämä pätkä kertoo mielestäni vaikenemisen tason voimistelupiireissä.

Maailman kaunein laji ei saa turmeltua. Maailman kaunein laji vaatii ihan jokaista sen harrastajaa. Maailman  kaunein laji, joka on ollut olemassa ja yli sata vuotta, ei saa kulminoitua raa'aksi arvosteluksi. Onneksi monessa seurassa alettiin näiden uutisten jälkeen keskittyä urheilijoiden terveyteen normaalia enemmän. Kasvava nuori on herkkä ja valmentajan sanat saattavat olla monelle urheilijalle lähes laki. Siksi se, miten valmentajia koulutetaan työhönsä, miten heitä opetetaan välittämään terveen urheilijan elämäntavat voimistelijalle sekä miten valmentaja saa voimistelijasta eniten irti, ovat elintärkeitä tietoja joukkuevoimistelun jatkumolle lajina.

Kuva: Suomen Voimisteluliiton kuvapankki: Pinja Tavasti, Joukkuevoimistelun SM 2019

Kuva: Suomen Voimisteluliiton kuvapankki: Milla Vahtila, Voimistelupäivät 2017

        


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Malli: Simple Grey Variant © Koodikielellä